Addtech Group
Addtech on tekniikan alan kauppakonserni, joka kehittää ja myy korkeateknologisia komponentteja ja järjestelmiä teollisuusyrityksille ja palveluelinkeinoalalle. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin 2 Miljardia EUR ja työntekijöitä on noin 4000.
Addtech koostuu noin 150 liikeyrityksestä, jotka kaikki pyrkivät olemaan markkinajohtajia tiukasti rajatuilla alueilla. Yhtiöitä yhdistää yrityskulttuuri, jossa painotetaan erityisesti liikeosaamista ja teknistä asiantuntemusta.
Addtechin toiminnan painopiste on Pohjoismaissa, mutta myös Pohjoismaiden ulkopuolella sijaitsevien markkinoiden merkitys on viime vuosina kasvanut. Toimintaa Pohjoismaiden ulkopuolella on Puolassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa ja Kiinassa. Sen lisäksi Addtechilla on vientiä noin 20 maahan.
Asiakkaat ovat etupäässä mekaanisen teollisuuden, ajoneuvoalan, telekommunikaatio- ja elektroniikan alan valmistajia sekä tutkimus- ja hoitoalan laboratorioita. Addtech tuo asiakkaalle sekä teknistä että taloudellista lisäarvoa.
Addtech on kasvulle perustuva konserni. Konserni kasvaa sekä orgaanisesti että yrityshankintojen kautta.
Addtech-osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Stockholm ‑pörssissä.